Archive for the ‘ Blogi ’ Category

Ralli on erityinen autourheilulaji Suomessa

Moottoriurheilu on lähellä suomalaisten sydämiä, onhan lajin parista tullut aina menestystä kotimaahan. Rallikuume nousi Suomessa jo 1960-luvulla Timo Mäkinen menestyksen myötä.

Tästä lähtien Suomesta on ponnistanut esille toinen toistaan parempia ralliautoilijoita, joista monet ovat tehneet tasaisen ja menestyksekkään uran, niittäen mainetta kansainvälisissä rallikilpailuissa. Jokainen suomalainen taatusti tuntee Henri Toivosen, Marcus Grönholmin sekä Tommi Mäkinen. Tällä hetkellä voidaankin jännittää nouseeko nykyinen tähtemme, Jari-Matti Latvala, aivan ralliautoilun kirkkaimpaan kärkeen jatkaen suomalaisten rallitähtien sarjaa.

Latvala on ollut autourheilussa mukana jo nuoresta iästä lähtien. Hän kasvoi ralliperheessä, sillä hänen isänsä on entinen rallin Suomen mestari Jari Latvala. Jari-Matti harjoitteli jo pienenä isänsä hankkimalla autolla ja osallistui 16-vuotiaana ensimmäisiin virallisiin rallikilpailuihinsa. Seuraavana vuotena hän ajoikin jo Englannin kansallisessa rallisarjassa. Latvalan uralla on ollut nousuja ja laskuja, mutta viime vuodet ovat olleet kehityksellisesti lupaavia. Marcus Grönholmin lopettaessa uransa 2008 Latvala nousi hänen tilalleen Mikko Hirvosen tallikaveriksi. Latvala voitti heti ensimmäisen rallin osakilpailunsa, ollen näin kaikkien aikojen nuorin osakilpailuvoittaja. Seuraavilla kausilla Latvala on käynyt läpi huippuhetkiä voittaen joitain osakilpailujaa, mutta myös vaikeita aikoja on ollut ulosajojen ja epätasaisten tulosten vuoksi.

Kaudesta 2010 asti Latvala on tehnyt tasaista työtä ja parantanut yhteistyötä pitkäaikaisen kartanlukijansa Miikka Anttilan kanssa. Viime vuosi sujui Latvalalta hienosti, sillä hän voitti Ranskan MM-rallin ja nosti suomalaisten rallimaineen takaisin sen ansaitsemalle korokkeelle. Rallin maailmanmestaruuspisteissä Latvala sijoittui hienosti kakkoseksi odotusten mukaan, sillä Latvalan pelikertoimet eri veikkaussivustoilla pysyivät matalina koko kauden ajan. Tulevalta kaudelta voidaan odottaa paljon ja rallifanien kannattaakin vilkaista netin vedonlyöntilistoilta Latvalan ja muiden kilpakumppanien kertoimet. Jari-Matilla on käsissään kaikki avaimet voittoon, se selviää alhaisista kertoimistakin, joten suomalainen rallikansa voi laittaa euronsa melko luottavaisin mielin likoon hänen puolestaan.

Tulevalle kaudelle Latvalalla on vain yksi selkeä tavoite, nimittäin maailmanmestaruus. Hänellä ja kartanlukija Anttilalla on takanaan yhteinen, pitkä ura ja paljon kokemusta. Taskussa on jo kaksi hopeaa ja yksi pronssi rallin maailmanmestaruussarjasta, joten ykkössija on seuraava luonnollinen tavoittelemisen arvoinen askel. Latvala on aloittanut jo testiajot alkavaa kautta ajatellen, ajaen kolmatta kauttaan Volkswagen Motorsportin riveissä. Kausi käynnistyy 25. tammikuuta ja rallikansa jännittää jo taatusti, kuinka pitkän uran tehnyt suomalainen tähtikuskimme pärjää kaudella, jolta odotetaan hänen kohdallaan paljon.

Hienoja autoja elokuvissa

Kun muistellaan miten erilaiset autot ovat olleet esillä elokuvissa ja tv-sarjoissa, tulee väistämättä heti mieleen eräs legendaarinen tapaus: Ritari Ässä ja hänen puhuva autonsa.

Tämä tv-sarja oli Suomessakin huippusuosittu, ja Ritari Ässän Kitt-autoa jopa ”haastateltiin”. Ritari Ässän tapaan autot ovat aina olleet näkyvässä asemassa muissakin amerikkalaisissa elokuvissa ja tv-sarjoissa, erityisesti perinteisessä poliisisarjoissa kuten Starsky & Hutch ja Miami Vice sekä uudemmissakin sarjoissa.

Myös James Bond-elokuvissa ovat autot aina olleet näkyvällä paikalla, erityisesti Bondin oma erikoisvalmisteinen auto, jossa on yleensä monta erikoislaatuista ominaisuutta: auto saattaa vaikka muuntua veneeksi tai lentokoneeksi, tai siinä on ainakin mielenkiintoisia pieniä lisäominaisuuksia kuten kääntyvät rekisterikilvet, savupommi, erilaisia aseita ja niin edelleen. James Bondin autohan on Aston Martin, ja tämä klassikkoautomerkki on varmasti monille tuttu nimenomaan Bond-elokuvien ansiosta.

Kuuluisia autoelokuvia ovat myös esim. Hurjapäät (The Fast and the Furious) vuodelta 2001 ja Puhallettu 60 sekunnissa (engl. Gone in Sixty Seconds) vuodelta 2000. Hurjapäät sijoittuu Los Angelesin kaduille, jossa poliisina toimiva Brian O’Conner soluttautuu mukaan katuajoihin tutkiakseen rekkojen varkaustapauksia. Puhallettu 60 sekunnissa puolestaan kertoo Randall Rainesista, joka varastelee urheiluautoja, ja on tässä työssään alansa paras. Hän on kuitenkin jättänyt rikollisen elämän taakseen, mutta menneisyys vainoaa häntä yhä. Molemmissa elokuvissa herkutellaan upeilla urheiluautoilla, ja elokuvissa on luonnollisesti paljon vauhdikkaita ajokohtauksia.

Autopelejä internetissä

Erilaiset autopelit ovat yksi suosituimpia pelityyppejä niin internetin online-versioina kuin perinteisinä konsolipeleinäkin. Autopelejä löytyy moneen lähtöön aina yksinkertaisimmasta java-peleistä alkaen.

Eräs sivusto, josta löytyy runsaasti erilaisia ilmaisia java-pohjaisia autopelejä on FOG. Nämä pelit on toteutettu selaimen päällä ajettavalla java-tekniikalla, ja grafiikka on piirrostyylistä. Pelit ovat kuitenkin varsin mukaansatempaavia ja vauhdikkaita. Pelaaminen onnistuu käytännössä pienen harjoittelun jälkeen ihan hyvin tietokoneen näppäimistöllä.

GTA eli Grand Theft Auto on puolestaan Rockstar Gamesin tuottama videopelisarja, jonka ensimmäiset pelit julkaistiin jo vuonna 1997 Playstation-konsolille ja Windows-käyttöjärjestelmän PC-koneille. Sittemmin tätä vauhdikasta autopelisarjaa on täydennetty lähes 20 kertaa, ja viimeisin versio on vuoden 2013 Grand Theft Auto, joka toimii Playstation- ja Xbox-konsoleissa sekä Windows-alustalla.

Hieman lisäjännitystä autopeleihin saa puolestaan Casinoeuron Reel Steal-videoslot-pelissä, jossa on mahdollisuus jännittää rahavoittojen puolesta. Reel Steal muistuttaakin jonkin verran GTA-peliä, mutta kyseessä on kasinoversio. Casinoeuro on suomalaisten suosima luotettava pelipalvelu, josta löytyy suuri valikoima monenlaisia videoslot- ja kasinopelejä. Pelejä voi harjoitella myös ilman rahaa.

Autopelit olivat yksi ensimmäisiä markkinoille tulleita videopelityyppejä ja ne saavuttivat heti suuren suosion. Niiden suosio perustuu tietysti vauhtiin ja ajonautintoon, mutta ne ovat myös helposti omaksuttavia ja pelin periaate on useimmiten selvä heti alusta lähtien. Autopelit eivät myöskään ole väkivaltaisia. Useimmat pelit ovat tietysti ajopelejä, mutta on myös muunlaisia versioita, kuten parkkeerauspelejä, joissa pelaajan koordinaatiokykyä koetellaan. Kaikkein laadukkaimmat autopelit muistuttavat jo ajosimulaattoria, ja näin ollen niistä voi olla hyötyä ajoneuvon hallinnan opettelussakin.

Hyviä web-sivuja autoista kiinnostuneille

Auto on varsin mielenkiintoinen aihe, katsoi sitä sitten mistä näkökulmasta tahansa. Autoa voi tarkistella vaikkapa historiallisesta näkökulmasta: milloin ensimmäinen auto rakennettiin? Kuka keksi polttomoottorin ja niin edelleen. Auton historiasta kiinnostuneille löytyy netistä useita mielenkiintoisia sivuja, niin englanniksi kuin suomeksikin.

Eräs auton historiasta kertova sivusto on autotieto.net, jossa on kerrottu ytimekkäästi tärkeimmät historialiset merkkipaalut auton kehityksen tiellä.

Jos taas autojen historia ei niinkään kiinnosta, vaan lähinnä oman auton hankkiminen, kannattaa tutustua erilaisiin uusia ja käytettyjä autoja myyviin sivustoihin. Suomessa suosittuja autojen verkkokauppoja ovat esim. Nettiauto.com ja Autotalli.com. Näissä palveluissa ilmoittavat sekä autoliikkeet että yksityiset myyjät, ja autoja voi hakea tyypin (esim. henkilöauto, pakettiauto, kuorma-auto), automerkin, vuosimallin, hinnan ja monen muun tekijän mukaan. Myös yleisissä osto-ja-myynti-palveluissa kuten tori.fi:ssä ja huuto.netissä on paljon autoja myytävänä.

Käytännön ihmisille tärkeää on auton ostamisen lisäksi myös sen oikeanlainen huoltaminen. Tähänkin asiaan saa apua netistä, esimerkiksi Tuulilasi-lehden sivulla on listattu hyviä auton huolto-ohjeita, sekä muitakin vinkkejä autoilijoille ja auton ajamiseen. Sivulta löytyy esimerkiksi lista yleisimmistä auton ajamiseen liittyviä virheitä, joita ihmiset tekevät.

Näiden asioiden lisäksi netistä löytyy paljon vinkkejä myös autokeräilijöille, autourheilun ystäville, auton tuunaajille ja virittäjille ja monille muillekin, jotka ovat yleensäkin kiinnostuneita autoista ja autoilusta. Kun hakee Googlella tietoa erilaisista autoista, on kuvahaku varsin kätevä työkalu.

Auton varaosia netistä

Autojen varaosia tarvitsee yleensä ennemmin tai myöhemmin jokainen, joka autoa käyttää. Useimmat tietysti antavat autonsa ammattilaisen korjattavaksi, joka yleensä hankkii tarvittavat osat ja laskuttaa sitten asiakasta osien hinnasta ja tehdystä työstä. Netti on tehnyt auton varaosien hankinnan huomattavasti helpommaksi sekä ammattilaisille että tee-se-itse-miehille.

Internetistä löytyy useita erilaisia verkkokauppoja, joista voi helposti löytää tarvitsemansa varaosat ja tarvittaessa vielä vertailla hintoja muiden kauppojen kanssa. Internet mahdollistaa myös uusia tehokkaita tapoja, joilla voi hakea omaan autoonsa sopivia varaosia. Monilla verkkokaupoilla, kuten esim. Biltemalla on www-sivuillaan palvelu, johon voi syöttää autonsa rekisteritunnuksen, ja hetken kuluttua sivu näyttää juuri tähän autoon sopivat varaosat. Palvelu näyttää auton tekniset tiedot, mutta ei omistajan tietoja, ja sen käyttö on myös maksutonta. Tällä tavalla auton omistajan ei tarvitse tietää itse edes auton vuosimallia.

Kohtalaisen uusiin ja yleisiin automerkkeihin yleensä löytyy aina tarvittavat varaosat, vaikka joskus ne joudutaankin tilaamaan valmistajalta saakka. Sen sijaan vanhoihin ja harvinaisiin automerkkeihin voi olla haasteellisempaa löytää osia. Tällöinkin netti on kuitenkin usein paras paikka osien etsimiseen, ja ulkomaisista verkkokaupoista tai esim. Ebay-verkkohuutokaupasta saattaa hyvinkin onnistaa harvinaisempienkin osien suhteen. Googlea tai muita hakukoneita käyttämällä voi hakea tietynmallista osaa, ja jos ei ole varma teknisistä tiedoista, voi käyttää kuvahakua, jolloin voi kuvan perustella nähdä onko tarjolla oleva osa samanlainen.